Asuntoautoilun lyhyt oppimäärä 

Nyt kun olen saanut sopivasti etäisyyttä (sekä ajallista että maantieteellistä) meidän Uuden-Seelannin roadtrippiin, kokoan tähän postaukseen vielä yhteenvetoa meidän asuntoautoilunoviisien kokemuksista.

Me vuokrasimme asuntoauton Christchurchistä Wilderness-nimisestä yrityksestä 10 päiväksi ja kiersimme sillä ainoastaan Etelä-Saarta. Palvelu yrityksessä oli äärimmäisen ystävällistä ja olimme yritykseen kaiken kaikkiaan hyvin tyytyväisiä.

Reittisuunnittelu. Olin etukäteen hahmotellut meille ajoreitin ja arvioinut Google Mapsin avulla etäisyyksiä. Meille 200 km oli ehdoton maksimi päivämatkan pituudeksi ja näissä rajoissa aika hyvin pysyimmekin vaikka emme noudattaneetkaan alkuperäistä matkasuunnitelmaa. Google Mapsissa etäisyydet näyttävät välillä lyhyemmiltä kuin ne oikeasti ovat. Tietöitä sattui olemaan aika monessa paikassa mutta muuten teillä oli aika rauhallista.

Takapenkki pysyi suhteellisen tyytyväisenä, kun pidimme taukoja vähintään tunnin välein. Kaikki pääsivät jaloittelemaan ja välillä kävelimme jonkin lyhyen luontoreitin, jos sellainen alkoi jostain läheltä tietä.  Asuntoautossa kätevintä on se, että eväät kulkevat aina mukana ja taukopaikkoja hienoilla maisemilla löytyi tienposkestakin.

Lounashetki. Pasta Bolognese saattaa maistua erilaiselta raikkaassa vuoristoilmassa.

Leiriytyminen matkailuautolla on suhteellisen helppoa Uudessa-Seelannissa. Leirintäalueita on moneen makuun. Käsittääkseni leiriytyminen on suhteellisen vapaata useimmissa paikoissa, jos ei sitä ole erikseen kielletty ja matkailija kunnioittaa luontoa eikä herätä liiallista huomiota metelöimälle jne.  Jotkut matkailijoista suosivatkin enemmän ns. wilderness-tyylistä leiriytymistä, jossa yövytään matkailuautossa keskellä luontoa kaukana hälystä. Ymmärrän täysin.

Aloittelijoina ja lasten kanssa me kuitenkin yövyimme vain Holiday Park-leirintäalueilla, joista löytyivät vessat, suihkut sekä lapsille yleensä jonkinlainen leikkipaikka. Näillä leirintäalueilla asuntoauton vessakasetin sai tyhjennettyä (dumb station), lisättyä autoon puhdasta vettä ja auton piuhaan lähimpään sähkötolppaan. Käytännössä nämä hommat on tehtävä joka kolmas päivä.

dsc01062

Top Ten Holiday Park on kaiketi koko saaren kattava ketju, josta jäsenenä saa alennusta. Suositeltavaa on ladata kännykkään sovellus, esimerkiksi Campermate, josta löytyy kätevästi tietoa lähimmistä leirintäalueista, bensa-asemista, reitin varrelle osuvista valokuvauspaikoista sekä muista nähtävyyksistä. Sovellus tiedottaa myös hyvistä diileistä läheisillä leirintäalueilla. Näitä sovelluksia löytyy useita, Campermate toimii käsittääkseni myös Australiassa.

Vaikeinta matkan suunnittelussa oli päättää, millaisen reitin ehtisimme ajaa kymmenessä päivässä. Nähtävää pelkästään Etelä-Saarella on niin paljon, että jonkinlainen priorisointi on pakollista, jos aikaa ei ole käytettävissä rajattomasti. Pelkästään Etelä-Saaren nähtävyyksien kiertelyyn voisi helposti käyttää aikaa vähintään kolme viikkoa.

Olimme kuulleet etukäteen paljon kehuja Uuden-Seelannin kauniista luonnosta, emmekä kyllä pettyneet. Minne tahansa ajoimme, maisemat olivat todella vaikuttavat ja niin vaihtelevat. Harvasta maasta löytyy jäätikköjä, tulivuoria, upeita hiekkarantoja ja sademetsiä, kaikki samalla saarella. Myöskään uusiseelantilaisten ystävällisyyttä ei voi tarpeeksi hehkuttaa. Saimme joka paikassa erittäin ystävällistä kohtelua.

Kannattaako lähteä noin pienten lasten kanssa reissuun?

Tämän kysymyksen esitin itselleni muutaman kerran ennen reissua ja kuulimme sen kyllä pariin kertaan muiltakin sukulaisilta ja tuttavilta. Kirjoitan tätä kuuden viikon reissun jälkeen kotona klo 4.51 aamuyöllä jetlag rasitteena. Lapset ovat heränneet joka aamu neljältä. Ja siltikin tuntuu, että kannatti. Maapallo tuntuu taas hiukan pienemmältä paikalta.

Rehellisesti sanottuna monesta kohteesta olisi varmasti saanut enemmän irti hieman isompien lasten kanssa. Pitkät vaellusretket Uudessa-Seelannissa ja Great Ocean Road Australiassa jäivät kokematta. Mutta tästä reissusta tuli nyt sen näköinen mihin tällä kokoonpanolla, lasten ikä ja persoona/luonne huomioiden pystyttiin. Tulevaisuudessa lasten koulunkäynti tulee rajoittamaan näin pitkien matkojen tekemistä. Myös omat työkuviot eivät välttämättä jousta yhtä hyvin. Siksi olen tyytyväinen, että toteutimme tämän unelman nyt. Ja uskomattomia tsemppareita nuo lapset ovat. 3- ja 5-vuotiaana selvisivät hienosti aikaerosta ja monesta pitkästä lennosta (kiitos viihde-elektroniikan!).

Reissussakin tärkeä tekijä oli normaalista päivärytmistä kiinni pitäminen. Se tietenkin nopeuttaa aikaeroon sopeutumista, mutta helpottaa myös  muutenkin elämää, jos ei tarvitse toimia nälkäisten/väsyneiden lapsien kanssa. Ensimmäisinä matkapäivinä yritimme pitää päiväohjelman mahdollisimman keveänä (uintia, uintia ja taas uintia). Aadalta on ollut jäämässä pois päiväunet viime syksyn aikana mutta lomalla niitä selkeästi taas tarvittiin. Siksi oli hyvä homma raahata matkarattaat mukaan. Päiväunet onnistuivat monesti tien päällä.

Matkan aikana tuli nähtyä aika monta (todella hienoa) leikkipuistoa, eläintarhaa ja huvipuistoa. Paljon tehtiin siis juttuja lasten mielenkiinnon mukaan, koska yleensä kun lapset viihtyvät, myös vanhemmat viihtyvät. Australiassa lasten viihtymistä auttoi myös uima-allas, jolloin tylsiä ”mitä me tehdään”-hetkiä ei ollut. Lapset viettivät suurimman osan valveillaoloajastaan altaassa. Vanhempien tehtäväksi jäi sitten vähintään se altaan reunalla päivystäminen ja auringon ottaminen. Uimataidon kehitys ottikin kummallakin lapsella hyppäyksen eteenpäin. Australiassa meillä oli vielä vieraana toinen lapsiperhe, joten lasten viihtymistä ja keskinäistä nahistelua vähensivät toisten lasten seura.

Uuden-Seelannin roadtrip olikin sitten taas haaste kärsivällisyydelle, sekä aikuisten että lasten. Kauniiden maisemien ihaileminen ei lapsia jaksa kauan viihdyttää (lue juuri yhtään), siksi pidemmille matkaosuuksille oli pakko keksiä lapsille jotain viihdytystä. Ipadiin yritimme turvautua vain hätätilanteessa. Aarne pysyikin tyytyväisenä pitkillä matkoilla äänikirjoja kuunnellen. Aada piti kovasti matkaa varten hankituista puuhakorteista (Oppi & ilo), joihin pystyy piirtämään ja ratkomaan erilaisia tehtäviä. (Nämä kortit toimivat myös aika hyvin ravintolassa ruokaa odotellessa). Kummankin lapsen suosikki oli myös autopeli. Jokainen tiimi valitsi oman värin, ja sitten laskimme vastaantulevista autoista, kumpi joukkue sai ensimmäisenä kasaan 10 sinistä/punaista/valkoista autoa. Yksinkertaista mutta toimivaa.

Tokio tuntui aluksi melko haastavalta kohteelta. Pilvenpiirtäjien keskeltä ei juuri leikkipuistoja löydy (toki muutama pieni tuli vastaan). Lisäksi pitkät kävelymatkat riepoivat varsinkin seurueemme pienintä jäsentä. Kävelystä tulikin päivittäinen nahistelun aihe. Tyttö saattaa välillä juosta paikasta toiseen muutamankin kilometrin, kun ”unohtaa” kävelevänsä. Sitten asia taas muistuu mieleen ja pitää päästä isin hartioille. Rattaita emme kuitenkaan halunneet joka päivä mukaan ottaa, koska metrossa kulkeminen niiden kanssa on monien portaiden vuoksi hankalaa. Tokiossa matkaohjelmaan sisältyi myös ”aikuisten” kohteita kuten Tokyo Edo-museo ja Meiji Jingun shinto-temppeli. Niistäkin selvittiin ilman suurempia mutinoita.

Reissaaminen lasten kanssa ei tietysti aina ihan lomalta tunnu. Välillä kuitenkin ympäristönvaihdoskin tekee hyvää. Ja erityisesti se, että saa nauttia auringosta eikä tarvitse pukea lasten päälle monia vaatekerroksia. Jo se, että muutama viikko pärjättiin ilman kuravaatteita on juhlaa. Matkaan maihtui monenlaisia päiviä. Niitä tavanomaisia perheriitojakin. Paketti pysyi kuitenkin yllättävän hyvin kasassa. Itsetunto matkustajana kasvoi. Lapset selvisivät hyvin pitkistä lennoista ja aikaerosta. Lapsiperheille on olemassa muitakin kohteita kuin Kanariansaaret. Välillä se vaatii tietysti pitkää pinnaa ja zeniläistä asennetta.

dsc01244

En jaksa kävellä..

dsc01185

Sisarusrakkautta

dsc01138

Päikkärikiukku

dsc00863

Ja ne hetket, jotka muistaa jälkikäteen..

 

 

 

Tokyo kids

Tokio ja Japani jäivät kuitenkin reissun mieleenpainuvimmaksi osuudeksi, ehkä juuri erilaisuutensa vuoksi. Vaikka Tokio ei olekaan ihan tavanomaisin perhematkakohde, tekemistä kuitenkin riittää myös lasten kanssa. Ja Tokio itsessään on jo nähtävyys, meni minne tahansa.

Disney-maailman lisäksi erityisesti Odaiban-saarelta löytyy perinteisiä lapsiperhekohteita. Matka saarelle oli jo sinänsä aika futuristinen kokemus itseohjautuvalla metrolla. Saarelta löytyy  muun muassa ranta, Sega-maailma, Madame Tussaudin vahakabinetti ja Lego Discovery World. Näistä jälkimmäinen oli tietysti suosikkikohde meidän kaksikolle. Saarelle oli pystytetty myös vapauden patsas (?).

SONY DSC

New York vai Tokio, go figure.

SONY DSC

Lego Discovery World – Odaiba, Tokyo

Japanissa parasta oli tietysti hyvä ruoka. Uskaltauduiduimme lasten kanssa ravintolakäyttäytymisen tulikokeeseen Teppanyaki-ravintolaan, jossa kokki valmistaa aterian asiakkaan edessä eräänlaisella grillivastuksella. Lapset jaksoivat pysyä paikallaan, kun saivat seurata samalla ruoan valmistusta.

SONY DSC

Teppanyaki-ravintola Ginzassa

Reissun viimeisenä päivänä päätimme mennä museoon. Tokyo Edo-museo oli lastenkin kanssa suhteellisen helppo kohde. Museossa esiteltiin Tokion historiaa 1800-luvulta alkaen. Museossa oli paljon erilaisia kohteita, joita lapset pääsivät kokeilemaan. Samalla Tokion historia kaupunkina avautui kiinnostavalla tavalla.

Disneysea Tokyo

Tokiossa on iso Disney maailma, joka koostuu kahdesta puistosta: Disneyland ja Disneysea. Pikaisen googlauksen perusteella päätimme lähteä lasten kanssa Disneysea-puistoon, koska internet kertoi meille sen olevan ainutlaatuinen maailmassa.

Puistoon pääsi kätevästi metrolla suoraan Tokion asemalta. Odotukset olivat aika korkealla, ainakin meillä vanhemmilla, koska kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt Disney-maailmassa. Puisto sijaitsee noin 12 km päässä Tokion keskustasta ja on alueena todella iso. Pelkästään Disney-maailman sisällä liikutaan metrolla, jossa on neljä eri pysäkkiä. Alueelta löytyy myös useita hotelleja.

Ensimmäinen reaktio astuessamme portista sisään olikin aika äimistynyt. Sisääntuloportin edessä oli italialainen kaupunki ja satama, horisontissa häämötti iso tulivuori ja Titanic. Teemoja oli useita kuten American Waterfront, Mermaid Land, Lost River Delta (Indiana Jones-teema).


Puitteet olivat siis todella upeat. Sitten niihin huonoihin puoliin. Jonotusajat kaikkiin huvipuiston laitteisiin olivat täysin käsittämättömät. Jonotimme Aadan kanssa pienten lasten vuoristorataan 40 minuuttia. Pahimmat jonotusajat suosituimpiin laitteisiin olivat kaksi ja puoli tuntia (!).

Aarne ja Kim jonottivat vajaat kaksi tuntia pääsyä vuoristorataan nimeltä Journey to the Center of the World. Aarneen tämä vuoristorata teki selkeästi vaikutuksen, koska on puhunut jutusta vielä pitkään sen jälkeenkin. Harmi, että se jäikin sitten ainoaksi kunnon vuoristoradaksi, jossa ehdittiin käymään.

Koska Aada ei pituutensa vuoksi päässyt vielä hurjimpiin laitteisiin (117 cm oli pituusraja useimpiin vuoristoratoihin), suuntasimme me kohti Mermaid Landia, jonne oli rakennettu  merimaailma, jossa oli paljon pienemmille lapsille suunnattua tekemistä. Alueelta löytyi myös leikkipaikkoa vauvoille ja vähän isommillekin lapsille, joihin ei tarvinnut erikseen jonottaa, kiitos siitä.

Jonotimme noin puoli tuntia Merenneito Arielin musiikkiesitykseen. Show kesti noin 20 minuuttia mutta ei ilmeisesti tehnyt Aadaan suurempaa vaikutusta, koska hän ilmoitti heti esityksen olleen liian pitkä.

Lopputulema Disneysea-maailmasta olikin ehkä se, että alueelle ei kannata mennä huvipuistolaitteiden vuoksi vaan ehkö enemmänkin fiilistelemään upeasti rakennettuja teemapuistoja sekä katselemaan hassusti pukeutuneita ihmisiä (useat kävijöistä olivat pukeutuneita Disney-teeman mukaisesti.) Disneysea sopii siis siinä mielessä paremmin hiukan vanhemmille lapsille, jotka ymmärtävät enemmän, mihin elokuviin ja teemoihin rakennukset ja esitykset liittyvät. Ja ehdottomasti kannattaa varata aikaa vähintään koko päivä aamusta myöhäiseen iltaan. Laitteisiin pääsyä nopeuttavat myös erikseen myytävät fast passit, joilla laitteihin pääsee ilman jonotusta ennalta sovittuna kellon aikana. Näitä on kuitekin myynnissä vain rajallinen määrä, joten ne tulisi hankkia heti aamusta.

Tokio

Japani on Apac-kiertueemme viimeinen maa ja vietämme Tokiossa viikon ennen paluuta Suomeen. Rehellisesti sanottuna olisin ollut valmis jättämään Japanin pois koko kiertueesta mutta kiertävän sirkuksemme toisella tirehtöörillä on maahan ja Tokioon ihan erityislaatuinen suhde, joka on jatkunut jo kymmeniä vuosia. Koska perheessämme on siis kokenut Tokio-opas, tänne rantauduttiin.

Tokio on hyvin erilainen verrattuna matkamme muihin kohteisiin. Hotellimme on pilvenpiirtäjien keskellä ja ihmisvilinä on melkoinen heti ovesta ulos astuessa. Australiassa asuimme isojen kaupunkien esikaupunkialueilla puistojen läheisyydessä, mikä lasten kanssa on kieltämättä kätevää. Tokiossa liikenteen ja ihmispaljouden vuoksi lapsia joutuu vahtimaan aivan eri tavalla.

Olemme liikkuneet joka paikkaan metrolla. Ostin heti ensimmäisenä päivänä suican, metrolipun, johon voi ladata rahaa. Tokion metroverkosto on hämmentävän laaja. Päänvaivaa aiheuttaa usein jo se, mikä uloskäynti on valittava metroasemalta poistuessa. Ehkä tämä vain paljastaa maalaisuuteni. Mutta onhan se kätevä tapa liikkua.


Metron vuoksi olemme jättäneet matkarattaat kaikkina päivinä hotellille. Tätä seurueemme nuorin jäsen on protestoinut aika ankarasti ja kannattanut itseään ahkerasti iskän hartioilla. Rattaat ovat pelastaneet monta tilannetta matkan aikana mutta toisaalta myös laiskistaneet lapsia entisestään. Välillä kun rattaissa on lykätty kumpaakin lasta. No, Tokion metrossa rattaiden kanssa liikkuminen on useiden portaiden ja väenpaljouden vuoksi hyvin hankalaa. Usean japanilaisen vanhemman olen nähnyt kantavan lapsiaan erilaisissa kantorepuissa.

Miksikö kaupunki on haastava lasten kanssa? Vaikka japanilaiset suhtautuvat lapsiin hyvin ystävällisesti, lapsilta tunnutaan kuitenkin odotettavan samanlaista hillittyä käytöstä kuin aikuisiltakin. Ravintoloissa en ole nähnyt kovin monia muita lapsiperheitä ja lapsille ei todellakaan ole ok ryntäillä sinne tänne kiljuen julkisilla paikoilla. Valitettavasti  omat lapseni eivät ole sitä lapsityyppiä, joka jaksaisi istua aloillaan kovinkaan pitkään. Tämän vuoksi oma fiilis on välillä vaivautunut, kun tyhmäryhmä pistää shown pystyyn. Huokaus, supernannylle olisi tarvetta. 

Japanilainen ruoka on juuri niin hyvää kuin odotinkin. Myös lapsille on ollut suhteellisen helppo löytää vaihtoehtoja myös japanilaisista ravintoloista. Osa ruoista on hyvin simppeleitä ja monet uudetkin jutut ovat maistuneet, kun ensin on voitettu ennakkoluulot. Luvattoman paljon on siltikin syöty ranskalaisia ja nakkeja…

Brisbane – back in Australia


Takaisin Australiaan, ainakin yhdeksi päiväksi ennen reissun viimeistä osiota, Tokiota. Vietimme päivän Brisbanessa ennen Tokion lentoa. Ihana kaupunki, lämpöä ja aurinkoa vielä yksi päivä ennen talvista Tokiota ja Suomea. Brisbanessa parasta oli  Southbank ja Streetsbeach. Kaupungin keskustassa joen rannalla sijaitseva täysin ilmainen iso laguunimainen uima-allas hiekkarantoineen, leikki- ja vesipuistoineen. Kaikista reissun aikana nähdyistä leikkipuistoista tämä oli paras. Kaupunki vaikutti ainakin lyhyen visiitin perusteella viihtyisältä ja sopivan kokoiselta vaikka väkimäärältään onkin Australian kolmanneksi suurin.

Hanmer Springs – Christchurch

Hanmer Springsin kuumat lähteet osuivat sopivasti paluureitille ja toiseksi viimeinen matkapäivä sujui mukavasti kuumassa vedessä lilluen. Kylpylästä oli mahdollista vuokrata myös sauna yksityiseen käyttöön. Lämmöstä ei ollut yhtään haittaa automatkailusta kangistuneille jäsenillä. +37-asteinen vesi tuntui hyvältä mutta pikkaisen kirpaisi nousta altaasta pois, kun ulkolämpötila oli vain 10 asteen paikkeilla ja sateinen. Paikka on kuitenkin auki ympäri vuoden ja käymisen arvoinen, jos vain reitille osuu. Yli 120 senttisille lapsille löytyi myös muutama vesiliukumäki. Kylpylä oli sopivan pieni eikä tungostakaan ollut ilmeisesti surkean sään vuoksi.

Ajomatka Murchisonista Hanmer Springsin kautta Christchurchiin oli kaunista vuoristomaisemaa koko matkan. Yövyimme toiseksi viimeisen yön Hanmer Springsin Top Tenissä, joka oli siisti ja sopivan pieni leirintäalue. Lapsille paikasta löytyi mukava leikkialue, joka oli varustettu trampoliinilla ja myös jättikokoisella pomppupatjalla. Harmi, että märän ja kylmän sään vuoksi leikkialue jäi vähän vähemmälle käytölle.

Hanmer Springsistä ajoimme jo päivää aikaisemmin takaisin Christchurchiin. Tutustuimme kaupunkiin tai siihen, mitä kaupungista oli jäänyt jäljelle vuoden 2011 tuhoisan maanjäristyksen jälkeen. Noin 70 % kaupungin keskustasta tuhoutui maanjäristyksessä eikä kaikkia tuhon jälkiä ole saatu vieläkään korjattua. Monia rakennuksista oli tuettu rautapalkeilla ja keskusta oli rakennustyömaita täynnä. Kätevästi keskustan alueelta löytyi myös monia parkkipaikkoja.

Lasten mielestä paras nähtävyys oli keskustan kupeeseen rakennettu iso Margaret Mahyn. Lahjonnalla, kiristyksellä ja uhkailulla saimme lapset raahattua puistosta parin tunnin jälkeen pois. Leikkipuistobreikki tuli kuitenkin hyvään saumaan. Ajoimme melko yhtäjaksoisesti koko matkan Hanmer Springsistä Christchurchiin.

Näitä vedellä lutraamispaikkoja oli matkan varrella useassa puistossa.
Christchurchin keskustassa kävimme lounaalla Re:Start alueella, jonne oli konteista rakennettu kahviloita ja ruokakojuja. Mukavalta tuntui maaseutumatkailun jälkeen nauttia palata urbaaniin sykkeeseen. Viimeisen yön vietimme tavaroita pakkaillen pienellä leirintäalueella noin 4 km päässä kaupungin keskustasta. Leirintäalueen nimi oli Amber Kiwi Holiday Park ja se oli yksi matkan parhaista leirintäalueista.

Murchison – välimatkan krouvi

Blenheimista otimme suunnan jälleen kohti sisämaata ja Murchison nimistä pikkukaupunkia. Valitettavasti tie Pictonista alaspäin Kaikouran suuntaan on edelleen osittain suljettu marraskuussa 2016 sattuneen maanjäristyksen jälkeen. Muussa tapauksessa olisimme ajelleet itärannikkoa pitkin Kaikouran kautta Christchurchiin. 

Tie Blenheimista Murchisoniin kulkee Nelson Lakes-nimisen kansallispuiston läpi, jonka alueella on kaksi erityisen kaunista järveä. Me pysähdyimme St Arnaudin kohdalla Rotoiti-nimisen järven kohdalle, jossa otimme pakolliset turistikuvat Kerr Bayn laiturilta kohti Mt Robertsin vuorta. Stoppi oli mukava vaikka paikka kuhisi hiekkakärpäsiä (ja turisteja).


Murchisonissa pysähdyimme lounaalle jo menomatkalla tutuksi käyneeseen kahvilaan. Yövyimme pienellä leirintäalueella hautausmaan ja valtatien varrella. Hautausmaan asukkaat olivat hiljaisia mutta tieltä kuuluivat autojen äänet vähän liian hyvin. Korvatulppien kanssa uni kuitenkin tuli nopeasti.

Abel Tasman & Marlborough 

Neljännen matkapäivän aamuna jatkoimme matkaa kohti saaren pohjoisrantaa ja Kaiteriteriä. Ajomatka oli onneksi suhteellisen lyhyt ja saavuimme leirintäalueelle jo ennen klo 12.00. Pääsimme kuitenkin leiriytymään heti. Leirintäalue oli todella iso verrattuna aikaisempiin paikkoihin, noin 400 paikkaa asuntoautoille. Paikat asuntoautoille olivat myös aika ahtaat, joten yksityisyyttä ja leikkitilaa lapsille jäi hiukan kaipaamaan.

Leirintäalueen sijainti Abel Tasmanin kansallispuiston vieressä oli kuitenkin erinomainen ja suurin osa porukasta todennäköisesti vain yöpyi alueella teltoissa tai asuntoautoissa viettäen päivät puistossa tehden päiväretkiä vaeltaen, meloen tai pyöräillen.

Koska suuri osa puistosta on saavuttamattomissa autoillen, osallistuimme parin tunnin risteilylle, jolla puistosta sai jonkinlaisen käsityksen laivasta käsin. Alue näytti rantoineen uskomattoman rauhalliselta. Monilla rannoilla näkyi vain muutamia melojia tai yksittäisiä ihmisiä. Pari tuntia oli maksimi meidän lapsille. Aada nukkui risteilystä suurimman osan ja Aarne koitteli muuten vanhempiensa kärsivällisyyttä.


Koska kumpikaan meistä ei halunnut jäädä toiseksi yöksi Kaiteriterin leirintäalueelle, pakkasimme leirin kasaan heti aamusta ja lähdimme ajamaan kohti Blenheimia tarkoituksena tsekata myös Marlboroughn alueen viiniviljelmät. Pysähdyimme Nelsonissa lyhyelle jätskitauolle.


Suurin osa pikkukaupungeista, joissa olemme pysähtyneet ovat olleet, noh, vähemmän pittoreskejä. Suurin osa muistuttaa amerikkalaisia pikkukaupunkeja. Rakennukset ovat matalia, liikkeet yhden pääkadun varrella. Kadulla ajaa aina vähintään yksi pick-up, jossa koira takana.

Nelsonista jatkoimme kohti Blenheimia ilman pidempiä pysähdyksiä. Yöpymispaikkamme oli Blenheimin Top Ten, joka oli kai sarjaa ihan ok. Yöpymispaikka valikoitui lähinnä sijaintinsa vuoksi. Leirintäalueelta oli aika lyhyt kävelymatka kaupungin keskustaan ja tavoitteenamme oli löytää kaupungista ravintola, jonka ruokalistalta löytyisi muutakin kuin burgereita ja toasteja ranskalaisilla. Hyvä paikka löytyikin joen varrelta, jossa pääsi myös maistelemaan paikallisia viinejä.

Quinney’s Bush Camp

Heräsimme Punakaikin leirintäalueella lauantaina sateen ropinaan. Päätimme tästä syystä vetää hiukan pidemmän ajorupeaman lähemmäs saaren pohjoista osaa ja Abel Tasmania.

Ajomatka sujui suhteellisen joutuisasti. Teimme muutamia pysähdyksiä. Kävimme testaamassa Buller-joen yli rakennettua riippusiltaa. Paikassa oli hiukan turistirysän makua, ainakin hinnoittelussa, mutta tauko tuli tässä vaiheessa tarpeeseen. Aada ylitti riippusillan urhoollisesti virran yli mutta Aarne pakitti ennen ylitystä. Lienee kehittyneempi itsesuojeluvaisto kuin pikkusiskollaan.. Aada lasketteli vielä virran yli köysirataa pitkin takaisin. Siinä olikin toivottavasti tämän reissun adrenaliinipläjäys.


Päivän päätteeksi päädyimme Quinney’s Bush Camp nimiselle leirintäalueelle, joka muistutti ehkä hieman helluntaiseurakunnan kesäleiriä (uskonnolliset esitteet/julisteet suihkutiloissa). Lapsille paikka oli täydellinen ”vanhan ajan” puuhamaa. Koko alue oli yhtä suurta leikkipaikkaa temppuratoineen ja kotieläimineen. Aivan täydellinen pysähdyspaikka lapsiperheille siis.