Japani on Apac-kiertueemme viimeinen maa ja vietämme Tokiossa viikon ennen paluuta Suomeen. Rehellisesti sanottuna olisin ollut valmis jättämään Japanin pois koko kiertueesta mutta kiertävän sirkuksemme toisella tirehtöörillä on maahan ja Tokioon ihan erityislaatuinen suhde, joka on jatkunut jo kymmeniä vuosia. Koska perheessämme on siis kokenut Tokio-opas, tänne rantauduttiin.

Tokio on hyvin erilainen verrattuna matkamme muihin kohteisiin. Hotellimme on pilvenpiirtäjien keskellä ja ihmisvilinä on melkoinen heti ovesta ulos astuessa. Australiassa asuimme isojen kaupunkien esikaupunkialueilla puistojen läheisyydessä, mikä lasten kanssa on kieltämättä kätevää. Tokiossa liikenteen ja ihmispaljouden vuoksi lapsia joutuu vahtimaan aivan eri tavalla.

Olemme liikkuneet joka paikkaan metrolla. Ostin heti ensimmäisenä päivänä suican, metrolipun, johon voi ladata rahaa. Tokion metroverkosto on hämmentävän laaja. Päänvaivaa aiheuttaa usein jo se, mikä uloskäynti on valittava metroasemalta poistuessa. Ehkä tämä vain paljastaa maalaisuuteni. Mutta onhan se kätevä tapa liikkua.

Metron vuoksi olemme jättäneet matkarattaat kaikkina päivinä hotellille. Tätä seurueemme nuorin jäsen on protestoinut aika ankarasti ja kannattanut itseään ahkerasti iskän hartioilla. Rattaat ovat pelastaneet monta tilannetta matkan aikana mutta toisaalta myös laiskistaneet lapsia entisestään. Välillä kun rattaissa on lykätty kumpaakin lasta. No, Tokion metrossa rattaiden kanssa liikkuminen on useiden portaiden ja väenpaljouden vuoksi hyvin hankalaa. Usean japanilaisen vanhemman olen nähnyt kantavan lapsiaan erilaisissa kantorepuissa.

Miksikö kaupunki on haastava lasten kanssa? Vaikka japanilaiset suhtautuvat lapsiin hyvin ystävällisesti, lapsilta tunnutaan kuitenkin odotettavan samanlaista hillittyä käytöstä kuin aikuisiltakin. Ravintoloissa en ole nähnyt kovin monia muita lapsiperheitä ja lapsille ei todellakaan ole ok ryntäillä sinne tänne kiljuen julkisilla paikoilla. Valitettavasti  omat lapseni eivät ole sitä lapsityyppiä, joka jaksaisi istua aloillaan kovinkaan pitkään. Tämän vuoksi oma fiilis on välillä vaivautunut, kun tyhmäryhmä pistää shown pystyyn. Huokaus, supernannylle olisi tarvetta. 

Japanilainen ruoka on juuri niin hyvää kuin odotinkin. Myös lapsille on ollut suhteellisen helppo löytää vaihtoehtoja myös japanilaisista ravintoloista. Osa ruoista on hyvin simppeleitä ja monet uudetkin jutut ovat maistuneet, kun ensin on voitettu ennakkoluulot. Luvattoman paljon on siltikin syöty ranskalaisia ja nakkeja…