Tämän kysymyksen esitin itselleni muutaman kerran ennen reissua ja kuulimme sen kyllä pariin kertaan muiltakin sukulaisilta ja tuttavilta. Kirjoitan tätä kuuden viikon reissun jälkeen kotona klo 4.51 aamuyöllä jetlag rasitteena. Lapset ovat heränneet joka aamu neljältä. Ja siltikin tuntuu, että kannatti. Maapallo tuntuu taas hiukan pienemmältä paikalta.

Rehellisesti sanottuna monesta kohteesta olisi varmasti saanut enemmän irti hieman isompien lasten kanssa. Pitkät vaellusretket Uudessa-Seelannissa ja Great Ocean Road Australiassa jäivät kokematta. Mutta tästä reissusta tuli nyt sen näköinen mihin tällä kokoonpanolla, lasten ikä ja persoona/luonne huomioiden pystyttiin. Tulevaisuudessa lasten koulunkäynti tulee rajoittamaan näin pitkien matkojen tekemistä. Myös omat työkuviot eivät välttämättä jousta yhtä hyvin. Siksi olen tyytyväinen, että toteutimme tämän unelman nyt. Ja uskomattomia tsemppareita nuo lapset ovat. 3- ja 5-vuotiaana selvisivät hienosti aikaerosta ja monesta pitkästä lennosta (kiitos viihde-elektroniikan!).

Reissussakin tärkeä tekijä oli normaalista päivärytmistä kiinni pitäminen. Se tietenkin nopeuttaa aikaeroon sopeutumista, mutta helpottaa myös  muutenkin elämää, jos ei tarvitse toimia nälkäisten/väsyneiden lapsien kanssa. Ensimmäisinä matkapäivinä yritimme pitää päiväohjelman mahdollisimman keveänä (uintia, uintia ja taas uintia). Aadalta on ollut jäämässä pois päiväunet viime syksyn aikana mutta lomalla niitä selkeästi taas tarvittiin. Siksi oli hyvä homma raahata matkarattaat mukaan. Päiväunet onnistuivat monesti tien päällä.

Matkan aikana tuli nähtyä aika monta (todella hienoa) leikkipuistoa, eläintarhaa ja huvipuistoa. Paljon tehtiin siis juttuja lasten mielenkiinnon mukaan, koska yleensä kun lapset viihtyvät, myös vanhemmat viihtyvät. Australiassa lasten viihtymistä auttoi myös uima-allas, jolloin tylsiä ”mitä me tehdään”-hetkiä ei ollut. Lapset viettivät suurimman osan valveillaoloajastaan altaassa. Vanhempien tehtäväksi jäi sitten vähintään se altaan reunalla päivystäminen ja auringon ottaminen. Uimataidon kehitys ottikin kummallakin lapsella hyppäyksen eteenpäin. Australiassa meillä oli vielä vieraana toinen lapsiperhe, joten lasten viihtymistä ja keskinäistä nahistelua vähensivät toisten lasten seura.

Uuden-Seelannin roadtrip olikin sitten taas haaste kärsivällisyydelle, sekä aikuisten että lasten. Kauniiden maisemien ihaileminen ei lapsia jaksa kauan viihdyttää (lue juuri yhtään), siksi pidemmille matkaosuuksille oli pakko keksiä lapsille jotain viihdytystä. Ipadiin yritimme turvautua vain hätätilanteessa. Aarne pysyikin tyytyväisenä pitkillä matkoilla äänikirjoja kuunnellen. Aada piti kovasti matkaa varten hankituista puuhakorteista (Oppi & ilo), joihin pystyy piirtämään ja ratkomaan erilaisia tehtäviä. (Nämä kortit toimivat myös aika hyvin ravintolassa ruokaa odotellessa). Kummankin lapsen suosikki oli myös autopeli. Jokainen tiimi valitsi oman värin, ja sitten laskimme vastaantulevista autoista, kumpi joukkue sai ensimmäisenä kasaan 10 sinistä/punaista/valkoista autoa. Yksinkertaista mutta toimivaa.

Tokio tuntui aluksi melko haastavalta kohteelta. Pilvenpiirtäjien keskeltä ei juuri leikkipuistoja löydy (toki muutama pieni tuli vastaan). Lisäksi pitkät kävelymatkat riepoivat varsinkin seurueemme pienintä jäsentä. Kävelystä tulikin päivittäinen nahistelun aihe. Tyttö saattaa välillä juosta paikasta toiseen muutamankin kilometrin, kun ”unohtaa” kävelevänsä. Sitten asia taas muistuu mieleen ja pitää päästä isin hartioille. Rattaita emme kuitenkaan halunneet joka päivä mukaan ottaa, koska metrossa kulkeminen niiden kanssa on monien portaiden vuoksi hankalaa. Tokiossa matkaohjelmaan sisältyi myös ”aikuisten” kohteita kuten Tokyo Edo-museo ja Meiji Jingun shinto-temppeli. Niistäkin selvittiin ilman suurempia mutinoita.

Reissaaminen lasten kanssa ei tietysti aina ihan lomalta tunnu. Välillä kuitenkin ympäristönvaihdoskin tekee hyvää. Ja erityisesti se, että saa nauttia auringosta eikä tarvitse pukea lasten päälle monia vaatekerroksia. Jo se, että muutama viikko pärjättiin ilman kuravaatteita on juhlaa. Matkaan maihtui monenlaisia päiviä. Niitä tavanomaisia perheriitojakin. Paketti pysyi kuitenkin yllättävän hyvin kasassa. Itsetunto matkustajana kasvoi. Lapset selvisivät hyvin pitkistä lennoista ja aikaerosta. Lapsiperheille on olemassa muitakin kohteita kuin Kanariansaaret. Välillä se vaatii tietysti pitkää pinnaa ja zeniläistä asennetta.